Tässä osiossa ja sen alaosioissa, kuvataan seuran tulevaa ja nykyistä toimintaa sekä mennyttä toimintaa muutaman viime vuoden ajalta. Tätä vanhempi toiminta on kuvattu pääosin Historiaa ja Seuran esittely -osioissa.
Seuran toiminta on viime vuosina muodostunut lähinnä vuosikokouksen yhteydessä pidettävistä sukutapaamisista, kesäretkistä ja illanvietoista, joissa laululla ja muulla musisoinnilla on aina ollut sijansa.
Mutta, ei pidä myöskään unohtaa pienen seuran voimavaroihin nähden mittavaa sukututkimusta, joka vuosikymmeniä kestettyään realisoitui v. 2002 julkaistuna sukukirjana ”Kurkijoen Kiiskien suku”. Tämän jälkeen seura ”veti henkeä” muutaman vuoden, eikä mainittavaa sukututkimusta seuran toimesta tai toimeksiannosta tehty.
Onneksi omatoimisia sukulaisia kuitenkin vielä löytyy. Seuran jäsen, sukututkija Veikko Repo on itsenäisesti jatkanut sukututkimusta siitä, mihin se kirjan julkistushetkellä jäi. Itse asiassa, hän on kerännyt laajemminkin karjalaisten sukujen, mm. Repo- ja eri Kiiski-sukujen tietoja sukututkimustietokantaansa. Kurkijoen Kiiskien osalta Veikon mittavassa tietokannassa onkin jo yli kaksinkertainen määrä henkilönimiä (v. 2009 alussa lähes 8000) v. 2002 julkaistuun sukukirjaan verrattuna (3547 henkilöä).
Vuonna 2009 seura on sopinut Veikon kanssa yhteistyöstä, jossa Kurkijoen Kiiskien sukututkimustieto ylläpidetään keskitetysti Veikon kannassa. Tämä kanta on myös seuran käytössä aika ajoin otettuna kopiona. Uuden sukukirjan version julkistamisesta ei syyskuussa 2010 vielä ole tehty päätöstä.
Sukututkimuksesta löydät lisätietoa osioissa Toiminta/Sukututkimus, Historiaa, Seuran esittely ja Julkaisut/Sukukirja.
Seuran toiminnasta vastaa yhdistyksen hallituksena toimiva sukuneuvosto, joka on kokoontunut viime vuosina pari kertaa vuodessa, ja aina tarpeen mukaan.
