Suvun keskuudessa tunnustetaan, että suvulle luonteenomaisia, ilmeisen hyvin periytyviä ominaisuuksia ovat musikaalisuus ja jääräpäisyys. Piikikkyyttäkin on tarjottu. Musikaalisuus yhdistää, mutta jääräpäisyys ja piikikkyys voivat erottaa. Tästä on konkreettista näyttöäkin sukukokouksista, joissa on perinteisesti aina ensin ollut yhteislaulua, mutta sitten joskus saatettu vähän ”riidelläkin”.

Kiiskien jääräpäisyys ilmenee usein myös herkkyytenä vastustaa esitettyä asiaa – ihan jo periaatteesta. Ei ole varmaankaan kaukaa haettu ajatus, että sukumme on aikanaan ottanut (tai saanut) sukunimekseen Kiiski – kun kiiski-kalan ja toisaalta suvun luonne niin hyvin täsmäävät. Toisaalta on myös arveltu, että Kiiskit olisivat saaneet nimensä Virolahden Kiislahden kylän nimestä.

Kiiskien ärhäkkyydestä ja jääräpäisyydestäkin on hyvänä esimerkkinä suvun kuuluisin, jo edesmennyt edustaja, nimimerkillä ”Vastarannan Kiiski”, Käkisalmen Sanomiin kirjoittanut Paavo Kiiski Kurkijoen Haavikon kylästä. Hänet tunnettiin kriittisistä ja ärhäköistä pakinoistaan.

Musikaalisuus ja musiikin laaja harrastaminen suvussa ilmenee mm. sanonnassa ”siellä missä kiiskit kokoontuvat, siellä saadaan aina kuoro pystyyn”. Viimeksi tämä testattiin seuran 40 v. –juhlissa Riihimäellä v. 2006, kun paikalla olijoista koottu 15-henkinen sekakuoro esitti puolen tunnin harjoittelun jälkeen musiikkineuvos Paavo Kiiskin johdolla sekakuorosovituksena kaksi teosta: ”Sua lähde kaunis katselen” ja ”Karjalan kunnailla”. Paavon pilke silmäkulmassa esittämä arvio kuoron soinnista oli, että ”näin hyvin soivaa sukukuoroa hän ei ole koskaan aikaisemmin johtanut”. Tästä voi päätellä, että kuoron sointi on kehittynyt. Kuoro nimittäin perustettiin ja se esiintyi jo 20-vuotisjuhlissa Savonlinnassa, silloinkin Paavon johdolla. Tämän ”Kiiski sukukuoron” laulajista osa, mm. Isomäen veljekset Markku ja Niilo sekä Annelit Kiiski ja Suontausta olivat riveissä myös Riihimäellä.

Suvun kuuluisiin muusikkoihin kuuluu, musiikkineuvos Paavo Kiiskin lisäksi, mm. Martti Talvela ja Tapani Valsta. Kun toimittaja eräässä radiohaastattelussa kysyi Martilta mistä hänen musikaalisuutensa on peräisin, vastasi Martti, että hän on äitinsä puolelta sitä kuuluisaa Kiiskien musiikkisukua.